![]() |
TILAT |
| Talli | |
| Talliin on tehty perusremontti vuonna 2007. Tallista löytyy pesupaikka, satulahuone, WC sekä pieni loimien kuivatushuone. |
| Lantala | ![]() |
| Uusi katettu lantala tallin päätyyn valmistui vuonna 2008. |
![]() |
Ratsastuskenttä |
| Aidattu ja valaistu ratsastuskenttä on kooltaan noin 45 x 25 metriä. Kenttää on parannettu ja suurennettu muuttomme jälkeen, ja samalla on asenettu valot sekä rakennettu aidat. |
Olen ollut hevosten parissa koko ikäni, sekä työskennellyt useilla hevosalan ammattilaisilla. Olen kilpaillut pääasiassa esteratsastuksessa sekä alue- että kansallisella tasolla (mm. Suomenhevosten SM-kilpailuissa 1999).
Suoritin Harjun oppimiskeskuksesta maatilatalouden perustutkinnon laajalla hevostaloudella vuonna 2002. Koulun lopputyöharjoittelun suoritin Saksassa Teijo ja Kaija Aholan ravitallilla. Valmistuin Kiuruvedeltä hevosharrasteohjaajaksi keväällä 2009.
Lisäksi teen maatalouslomituksia ostopalveluyrittäjänä niin kunnille kuin yksityisille yrittäjillekin.